perjantai 24. toukokuuta 2013

Valmista pintaa

Valmista tuli.. ainakin isojen seinien kanssa! Mukavan valoisaa on, valkoisen sävy on passeli ja harmaa on niin vaalea, ettei hypi silmille. Eteinen ja puuttuvat seinät ovat siis vielä kesken, mutta isoin työ maalauksen kanssa on nyt tehty. Huikeeta! Maalauksen jälkeen siellä täällä näkyi virhekohtia paklauksissa, mutta kun revin ikkunoista paperit pois, tasottui valo niin, että nyt näkyy pelkkää hienoa tasaista pintaa! Uskomatonta, että ensimmäiset valmiit pinnat on nyt tosiaankin valmiit, eikä niihin enää kosketa, eikä niitä enää peitetä, eikä niitä enää paklata, eikä niitä enää hiota :O Siinä ne nyt vaan on.
Pahoittelen kuvissa näkyvää romumäärää, en vain malttanut. Korokeseinän salaluukkukin saatiin siististi toteutettua, toki pienet saumat jäävät näkyviin. Neljä kerrosta maalia tuli siis kaikkialle, kaksi pohjamaalikerrosta ja kaksi pintamaalikerrosta. Pohjamaalin kanssa minulla oli apureita, mutta kaikki pintamaalikerrokset maalasin itse yksin amatöörinä ja olenkin aika ylpeä suorituksestani. Nurkkien kanssa sain tuskailla, mutta niistäkin tuli melko hyvät.
Viikonloppuna koitetaan saada puuttuvat seinänpätkät kasaan ja jos niitä sitten ensi viikolla pääsisi maalaamaan. Sitten vielä katto ja pistorasiat ja lattia ja listat ja ja ja... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti