sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Harmaa seinä

Täällä kirjoitin seinien tulevista värivalinnoista. Nyt seiniin on telailtu ensimmäiset kerrokset sävyettyä pintamaalia ja alla hieman esimakua siitä.
Valitsimme siis vaaleanharmaata tehosteväriksi ja täytyy sanoa että värin tummuusaste meni juuri nappiin! Sävy näytti purkissa lähes valkoiselta, mutta seinässä se ei ollut enää lähelläkään sitä, varsinkaan hetken kuivumisen jälkeen. Oletin kuitenkin, että sävy olisi ihan hiukan lämpimämpi ja valitsemamme laminaatti näyttikin melko rusehtavalta maalatun seinän vieressä. Toisaalta olemme nähneet maalin vasta paperilla peitettyjen ikkunoiden valossa ja sinertävien keinovalojen loisteessa, ei ihmekään jos näyttää vähän kylmältä. Valkoiset kalusteet tulevat erottumaan seinästä hienosti, juuri sopivasti. Valkoiset seinät on myös maalattu eteistä lukuunottamatta kertaalleen. Jäljellä on siis vielä toinen kierros ja keskeneräisten seinälevytysten maalaaminen pohjamaalista saakka.

1 kommentti:

  1. Hieno sävy! Mikäs tämä harmaa sävy tarkemmin sanottuna on? Voisi sopia meillekin.

    VastaaPoista