tiistai 26. maaliskuuta 2013

Pakkelia

 Meneillään on taas sellainen remonttivaihe, että uusissa kuvissa ei näy isoja muutoksia. Siksi täällä ollaankin oltu vähän hiljaisia, vaikka remonttia tehdäänkin kokoajan ahkerasti.
Viime kerralla kuvissa vilahti paljon ruskeita kipsilevyseiniä ja nyt niissä seinissä on valtavia määriä pakkelia.
Pienimmätkin seinänpätkät on peitetty kipsilevyillä ja enää puuttuu levyt osittain eteisestä sekä vessan ja keittiön väliltä. Vielä on kuitenkin paljon paklattavaa jäljellä ja hiomista toki myös. Osa seinistä on käsitelty jo usemapaankin kertaan ja yritetäänkin päästä pääsisäisen hujakoilla pohjamaalaushommiin. En malta odottaa seinien näkemistä valkoisena, mahtaa olla valoisaa! Meille on kyllä tullut jo harvinaisen selväksi, että alakertamme on todella valoisa pelkästään ruskeilla seinillä ja ensimmäisillä aurinkoisilla kevätkeleillä remppahommissa on tullut jopa kuuma!

Pysykää siis linjoilla, vaikka uusia kuvia ei tulekaan jatkuvasti. Mulla on vähän sellainen fiilis, että kohta nähdään paljon sitä kauan odotettua uutta ja lopullista pintaa ;)

Ps. lisäsin oikeaan sivupalkkiin listan kaikesta, mitä talolla on remontoitu viime vuoden maaliskuusta alkaen! -->

4 kommenttia:

  1. Se onkin palkitsevaa hommaa, kun pääsee tekeen lopullisia pintoja. Siihen asti hommat tuntuu etenevän super hitaaasti, vaikka koko ajan edistystä tulisikin. Kiva päästä näkemään, millainen sisustus teille alkaa syntyyn. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja pahinta on, että kaikenmaailman lattiantukemiset ja lämmitykset unohtuu tyystin, kun näkyvät pinnat on kunnossa ja kaikki niiden alla :D Kiitos kommentista! :) Toivottavasti saadaan kivaa kateltavaa tänne mahdollisimman pian.

      Poista
  2. Täytyy kyllä nostaa hattua teidän remontti-innolle. Mulla olisi jo loppunut aikaa sitten... Nooh, onneksi tunnistan omat heikkouteni, musta ei tuon kaaoksen keskellä olisi asumaan vuotta. Mutta onhan se sitten tosiaankin myös sen arvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan, että tulos korvaa nämä kärsimykset ;) Kiitos vaan hatunnostosta ;)

      Poista