sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Komerot koreaksi

 Vielä ennen lattian kuntoon laittamista pitää tehdä kaikki sotkevat maalaushommat valmiiksi ja siksi aloitinkin tänään alakerran vanhojen kaappien kunnostusprojektin suunnittelun ja toteutuksen. Jätettiin siis työ-/ makuuhuoneen ja eteisen alkuperäiset komerot paikoilleen purkuvaiheessa, ovathan nuo hurjan hyvässä kunnossa ja mahdottoman hienot! Ja mikä parasta, ne ovat älyttömän tilavia!
Työ-/makuuhuoneessa kaappeja on kolme tai siis oikeastaan kuusi ja ne eivät vie yhtään huonetilaa, sillä ne ovat ikäänkuin integroituna seinän sisässä.
Kaappien sisäseinät on rakennettu kovalevystä. Kappien ympäriltä on jo aikaisemmin poistettu vanhat listat ja ne korvataan mahdollisimman samantapaisilla. Kaappien väliset seinäkaistaleet peitetään peitelistoilla, ikivanhat tapetin jämät ovat siis vielä toistaiseksi esillä.
Vasemmanpuoleisessa kaapissa on tanko ja seinät ovat maalaamattomat. Tämä komero maalataan valkoiseksi ja tangon päätylautojen päälle tulee hyllylevy.
Keskimmäisestä kaapista purin pari kuukautta sitten pois laudoista rakennetut hyllylevyt ja ainoastaan sivurimat jäivät jäljelle. Tähän komeroon tulee erillinen korisysteemi, joten uusia hyllyjä ei tarvitse rakentaa. Sivurimat peitetään kovalevyillä, eikä tilan pieni kaventuminen haittaa, koska korit saa muutenkin vedettyä ulos vain oven levyisesti.
Oikeanpuolimmainen tankokaappi oli jo kertaalleen maalattu valkoiseksi. Aion sutia pintaan vielä pari kerrosta maalia ja laittaan tähänkin kaappiin hyllylevyn tangon päälle.
Komeroiden lattiat ovat vihreäksi maalattua kovalevyä ja ne maalaan harmaaksi.

Yläkaapeista yksi on maalattu kertaalleen valkoiseksi ja kaksi muuta on tällä hetkellä johtoröykkiöiden valtaamina. Kaikki alakerran sähköjohdot tulevat kulkemaan yläkaappien kautta porraskäytävän sähkökaappiin. Sisäkatto on peitetty vanhoilla julisteilla, ensimmäisellä kerralla kaappiin kurkatessa saatoin vähän säikähtää!
Eteisessä ulko-oven oikealla puolella on yksi kaappi, joka on saman seinän sisään rakennettu, kuin edellisetkin. Tästä on tulossa siivouskomero tai kaappi ulkotakeille, en oikein tiedä vielä.
Kaapin sisätilaa syö hieman sen läpi yläkertaan kulkevat patteriputket. Siivouskomerossa niitä voisi kuitenkin hyödyntää siten, että niiden eteen virittäisi pieniä tankoja, joissa voisi sitten kuivattaa siivousrättejä lämmössä.
Komerossa ei kuitenkaan ole vielä lattiaa ja purutkin ovat ihan levällään. Laudoista rakkennamme uuden lattian ja peitämme sen vielä kovalevyllä tai laminaatilla. Muutoin maalaamme tämänkin kaapin valkoiseksi ja nikkaroimme hyllylevyn tai levyjä paikoilleen.

Kaikkien kaappien ovet ja karmit hiotaan hiomahiirellä ja maalataan pohjamaalilla ennen kahta vaaleanharmaata kalustemaalikerrosta. Sama homma pitäisi tehdä vessan ja makkarin oville sekä karmeille, tekemistä siis riittää! Pääsinkin jo vähän alkuun viikonlopun aikana, toivottavasti saan pian näyttää teille kuvia uusituista kaapeista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti