perjantai 1. helmikuuta 2013

Tukea keittiökaapeille

Tiedän, että näitä koolausjuttuja tulee jo korvista, mutta jäljellä olisi vielä (ainakin) yksi. Nimittäin eiväthän ne meidän seinäkoolaukset olleetkaan vielä ihan valmiit edellisellä kerralla niistä kertoessani. Lattian ja katon rajaan piti lisätä vaakapalkit ja keittiökaapeille nikkaroitiin kiinnitystukia. Lisäksi melkein kaikki keittiön rasiatkin ovat jo paikoillaan.
Keittiön nurkkauksessa on nyt lautatukia kaapeille, laatoitukselle ja avohyllyille.
Ikkunan vasemmalla puolella on myös samanlaista sokkeloa.
Keittiön ja olkkarin ikkunattomat seinät koolattiin vielä toiseen kertaan vaakaan. Tämä toinen koolaus toimii samanaikaisesti tukena kaapeille. Villaa laitettiin myös toinen kerros lisää, siellä on nyt siis yhteensä 10cm paksuudelta ekovillaa. Seuraavaksi koolataan katto loppuuun ja kiinnitetään vielä loput rasiat muualle alakertaan. Sitten vedetään sähköjohtoja ja piilotetaan kaikki levyjen alle. Paklaus- ja maalaushommat eivät siis ole enää kovinkaan kaukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti