torstai 15. marraskuuta 2012

Remonttikoira esittäytyy

Tämä tässä on Waldo, meidän pikkuinen remonttikoira, joka vilahtelee aina silloin tällöin kuvissa.
Waldo on hyvinkin sekarotuinen. Karvaturrin emo on puoliksi mäyräkoira ja puoliksi cotton de tulear. Isukki on puolestaan puhdasrotuinen musta shetlanninpaimenkoira. Siksi Waldossa onkin vähän kaikkia värejä ja useimmiten toinen korvista on lupassa ja toinen pystykorva. Pienempänä Waldoa luultiin monesi seefferin pennuksi.
Waldo täyttää joulukuussa Tapaninpäivänä puolitoista vuotta, mutta sitä luullaan päivittäin nuoreksi pennuksi. 
Waldo on ihan omanlaisensa persoona. Luonteeltaan se on vilkas, tottelevainen ja lojaali. Se riehuu ja räksyttää, jos ei ole päässyt purkamaan energiaansa pitkälle lenkille. Waldo onkin todella kova lenkkeilijä. Sillä on pitkät vahvat koivet ja intoa vähän liikaakin. Waldo osaa myös jutella; se vastaa tietynlaisella haukulla, jos siltä kysellään lyhtypylväshädästä tai nälästä. Se saattaa myös tulla tuhahtelemaan ja mouruamaan kissamaisesti viereen, jos sillä on jotain asiaa. Waldolla on myös liuta erilaisia ilmeitä loukkaantuneesta nauravaiseen.
Waldo tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja haluisikin aina tutustua jokaiseen vastaantulevaan koiraan. Waldoa saa vatvoa miten tahansa, se ei harmistu syliinnostamisesta ja sitä saa väännellä ja käännellä miten päin tahansa. Välillä Waldo on hyvinkin huomionkipeä ja silloin sitä pitää rapsuttaa taukoamatta mahasta.

Waldolle muuttaminen pois pienestä kerrostalokaksiosta oli onnenpäivä, sillä täällä remonttikohteessa on iso oma piha ja paljon tilaa pallonheittelylle. 

3 kommenttia:

  1. Hih, onpa persoonallisen näköinen kaveri :) ja vahvasti näköjään tuo mäyräkoiran turkki tulee läpi, kun ei ole saanut vaikutteita ei cottonista eikä sheltistä :)

    ps. Voisko sanavahvistuksen poistaa? Olen nyt viidesti vastannut väärin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuo tukki on kyllä kaikista erikoisinta, se kun ei ole oikein mitään noista!
      Ja tottakai poistan, en oikeastaan edes tiennyt että se on käytössä :O itsekin vihaan niitä..

      Poista
    2. Thanks! Mun kommentointi sujuu paaaaljon helpommin :D

      Poista