lauantai 15. syyskuuta 2012

Uudistuneet sisäänkäynnit

Vihdoinkin saatiin loput maalaushommat tehtyä ulkona ja on aika näyttää minkälaista jälkeä saatiin aikaan erityisesti pääsisäänkäynnin kanssa.
Tässä pääsisäänkäynti entisessä kunnossaan. Tummunutta puuta, haalistunutta ruskeaa ja punaista maalia.
Vanha punainen ovi oli ihan järkyttävän huonossa maalissa ja kaiteet kuistilla puolestaan kokonaan maalaamattomat.
Uusi ovi on puhtaan valkoinen (alareunassa vielä suojatarrat) ja sen ympärykset maalattiin myös valkoisella. Kaiteet maalattiin vaaleanharmaaksi sävyllä, joka oli samasta värikortista kuin sokkelimaalin sävy.
Portaat olivat läikikkään naturellia betonia ja vihersivät sammaleesta.
Portaat maalattiin samalla maalilla, kuin sokkeli ja niistä tuli kuin uudet.
 
 Päästiin ensimmäistä kertaa vähän somistamaankin uudistunutta sisäänkäyntiä. Parvekkeen tukipylväisiin kiinnitettiin lyhtykoukerot ja kaiteeseen ripustettiin parvekelaatikko kanervineen. Portailla tervetulleeksi toivottaa talon kahta koira-asukkia muistuttavat patsaat.
Tukipylväät, kaiteet, päätykolmio ja parveke metallikaidetta lukuunottamatta maalattiin siis vaaleanharmaaksi. Metallikaidekin tullaan kyllä maalaamaan pienen hionnan jälkeen vaaleaksi. Parvekeovi vaihtui punaisesta valkoiseksi.
Talon päädyn vanha kellarin ovi oli ennen melko huterassa kunnossa.
Mutta nyt sen tilalla on jämäkkääkin jämäkämpi ovi, joka on lähes tismalleen sokkelin värinen.

Sen pituinen se!

11 kommenttia:

  1. Kaunis tuli! Iso muutos :)
    Me alamme lopulta remppaamaan sisäpuolelta tosin, joten pääsen jopa bloggaamaan aiheesta :D Ulkokuori vuorossa ensi keväänä/kesällä. Samalla kun salaojat kaivetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä tehtiin koko kesä näköjään ulkohommia, juurikin ikkunan- ja ovienvaihdokset pakottivat siihen. Nyt ollaan palattu taas sisähommiin, vintin eristyksiä ja lämmityksiä parantamaan. Tsemppiä remonttiin!

      Poista
  2. Kiitos :) Ja tosi hyvännäköinen teidän talo ulkoapäin onkin! Paljon tekee kyllä maali ja ovet/ikkunat :) Ahkeruus palkitaan.
    Me vedetään sisäkatto auki ylhäältä. Voi sitä tulevan moskan määrää :D Aloitetaan nyt kuitenkin kevyesti repimällä eteinen auki :P

    VastaaPoista
  3. Oikein on kyllä freesaantunut ja ryhdistynyt olemus tuolla teijän talolla nyt :) työtähän riittää varmasti, mutta ilo on seurata tätä projektia! Pakko kysyä kuinka ootte jaksaneet remontin keskellä??
    Tsemppiä :)
    -anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, itsekin ollaan tosi tyytyväisiä! :) Töitä tosiaan riittää, mutta aina välillä voi muistella, mitä kaikkea sitä onkaan saatu aikaiseksi. Sillä jaksaa aina uudelleen eteenpäin. Toki takapakkiakin tulee välillä ja koko homma turhauttaa, mutta tulossa olevat ''kivemmat'' hommat, kuten sisustus motivoivat :)

      Poista
  4. Hyvältä näyttää! Tätä projektia on ollu (ja tulee olemaan) kiva seurata. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jetta! Vielä toistaiseksi tarjolla on vain niitä tylsempiä ja näkymättömämpi vaiheita, mutta tulevaisuudessa nähdään sitten sitä kauniimpaakin puolta.. :)

      Poista
  5. Ai että kun on nyt nättiä. Talokin nuortui n. 30 vuotta. Sokkeli ja rappumaalista kysyttävä millä maalasitte ja mikä on sävy? On vähän samanlaista projektia ensi kesänä- nyt liian kosteaa näihin maalaushommiin.

    t. Salla, Lappeenranta

    ps. kellarin ovesta onko milta toimittajalta? Mites kellarin isot autotallin ovet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista! :) Selvitän värisävyn mitä pikimmiten.
      Kellarin ovi on muiden ovien tavoin Tiiviltä, autotallin ovi on jo tilattu joltakin muulta toimittajalta ja tulee muutamien viikkojen kuluttua!

      Poista
  6. Hei, vaikka talo blogi onkin niin hauvan kuulumisia olisi kiva kuulla pitkästä aikaaa, on jo nimikin päässy unohtumaan :D

    VastaaPoista