sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Keittiösuunnitelmia

Olen tässä jo parin kuukauden ajan pyöritellyt päässäni keittiösuunnitelmia. Piirtelin jokunen aika sitten kevyet viivapiirrokset illustratorilla ja homma alkoi hahmottua. Materiaaliksi valitsemme joko matta- tai korkeakiiltovalkoiset ovet, tasoksi mattavalkoista laminaattia ja oviin kulmikkaat rosterijäljitelmävetimet sekä hidastinsaranat. Alkuperäisestä keittiöstä on muutamia kuvia esimerkiksi tämän postauksen lopussa ja keittiö -tagin alla.
Pikkuseinälle tulee vesipiste sinne missä se on ennenkin ollut eli oikeaan kulmaan. Altaan viereen luonnollisesti astianpesukone ja sen vasemmalle puolelle induktiotaso laatikostoineen. Vasempaan laitaan jää vielä pieni tila aterinlaatikostolle ja samalla liesitason molemmille puolille tulee laskutasoa.
Altaan yläpuolelle tietenkin kuivauskaappi ja astiakaappi, joiden päälle vielä pienet yläkomerot. Lieden päälle liesituuletin ja laitaan vielä pieni pätkä astiatilaa. Meillä on jo olemassa mustaa laattaa, jolla luultavasti täytetään välitila. 
 Ikkunaseinä ei näy ihan kokonaisena olkkarista katsottuna, vaan osa siitä jää muurin taakse. Iso ikkuna hallitsee tilaa sen verran, että sen eteen ei saa laitettua normaalia kaapistoa, vaan siihen on kehiteltävä jostakin kapea laskutaso / aamiaispöytä. Ikkunan vasemmalle puolelle jää tilaa kapealle laatikostolle ja piilokulmakaapille, johon tulee sellainen piilomekanismi, joka on helppo vetää esiin nurkasta. Kaappien päälle pätkä tasoa vasemman puoleiseen seinään asti ja yläpuolelle avohyllyt.
Ikkunasta vasemmalle katsottuna näkymä on tällainen. Oikeanpuoleiseen päätyyn jää piilonurkka, jossa on hyvää tilaa mikrolle ja avohyllyille. Piilonurkan viereen sitten uunikaappi, apteekkarinkaappi, jääkaappi ja pakastin sekä korkea pystykaappi. Päälle yläkaapit, korkeutta kun huoneessa riittää. Ainakin tämä seinä maalatan vaaleanharmaaksi, jotta valkoiset kaapit pääsevät oikeuksiinsa.

Piirreltiin samaiset viivat ihan oikeasti keittiön seinään, pullatkin on piirretty uuniin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti