maanantai 23. huhtikuuta 2012

Nojatuolivanhukset ja puuarkku

Kuten jo aiemmin olen kertoillut, jäi meille aikamoinen määrä talon vanhoja kalusteita. Suurin osa niistä kaipaa kuitenkin pientä laittoa. Edessä on viikon remonttitauko, joten mikä oisikaan parempi sauma entisöinnille.
Nämä kaunokaiset pääsevät verhoilijan hellään huomaan, itse emme aio pilata niiden upeutta. Silmiä sokaiseva sinivioletti on kyllä oikein piristävä sävy, mutta ei ihan natsaa meidän sisustukseen. Muuten tuolit ovat erittäin tukevassa kunnossa, hyvä löytö siis! En kylläkään yhtään tiedä minkä väriset näistä tulee, mutta eiköhän se siellä verhoilijan luona käy selväksi.
 Kellarista puolestaan löytyi iso puinen arkku (n. 100cm x 50cm x 50cm), jonka luulin olevan kokonaan alkuperäisvärissään. Arkkua kaapin takaa vetäessämme löysimme kuitenkin väriyllärin; arkkua on käytetty maalausalustana / tukena spraymaalauksessa.  
 Vasemmalla punaista, sinistä ja valkoista..
 Oikealla pelkkää puuta. Eipä siis jääkään tämä loota puisevaksi vaan se saa pintaansa valkoisen maalin pienen hionnan jälkeen.
Pohjaan kiinnitetään neljä kääntyvää kalustepyörää siirtelyn helpottamiseksi, vaikka arkku ei kamalasti painakaan. Renkaat n. 5€ /kpl Tarjoustalosta. Ja eikun hommiin!

6 kommenttia:

  1. Voi vitsi, tuskin maltan odottaa lopputuloksia! Varsinkin arkun, kun samanmoinen on itselläkin pian työnalla, samoilla suunnitelmilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, pitää pistää äkkiä pensselit sutimaan!

      Poista
  2. Kiinnostavaa nähdä, millaiset huonekaluista tulee. Nuo tuolit ovat tosi kivan malliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin mallin takia hamstrattiin ne nurkkiin, yksinkertaisuuden kannattajia kun kerta ollaan :) Niissä on jopa aika hyvä istua!

      Poista
  3. Hieno arkku! Voisihan siitä myös harkita hiovansa nuo maalitahrat pois, jos tuon puunvärin haluaisi säilyttää. Tosi kiva blogi ja projekti teillä siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! :) Luulenpa vaan, että spraymaali on niin hyvin imeytynyt huokoseen puuhun, että hiomiseen voisi kyllästyä äkkiä :/ Kiitos kehuista! :)

      Poista