perjantai 16. maaliskuuta 2012

Vihdoinkin kotona

Me ollaan nyt kotiuduttu viimeistenkin nyssäköiden kera tänne talolle. Majoituttiin vain yläkertaan, sillä remontti alkaa alhaalta. Miljoonien jätesäkkien sisältö katosi vaatekaappien ja lipaston uumeniin, turhemmat tavarat peräkammariin. Telkkari näkyy loistavasti ja mokkulallakin pääsee nettiin, kaikki on siis hyvin :) Oma sänky oli pitkästä aikaa pehmeä kuin pilvi, kahden viikon vuodesohvaputki alkoikin jo tuntua selässä. Keittiöpiste viriteltiin toisen asunnon vielä toistaiseksi aloillaan olevaan keittiöön ja ainoa toimiva vessa jynssättiin putipuhtaaksi. 6 valkoista pinnatuolia pöydän kera löytyi talolta ja jää meille, arvatkaa kuka oli menossa ihan ostamaan sellaisia...

Täällä on ihan oma tunnelmansa, jotain tosi mökkimäistä. Nyt on oikeastaan aika mahtava fiilis.

2 kommenttia:

  1. itsellä on ollut tuollaisia pinnatuoleja käytössä jo jokusen vuotta, mutta alkujaan ovat olleet jo meidän perheessä kun olin pieni. Siis kauan.
    Nyt alkaa vähän irtoilemaan ja lohkeilemaan, mutta hyvin ovat palvelleet ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa meidänkään ei ole sen kummempia kolhuja, yhdestä tuolista on irronnut pieni siivu. Maalipinta on niin hyvä, että en tiedä raaskinko maalata ainakaan kaikkia noista! Ja mukavahan niissä on istua!

      Poista